Tapahtumapäivä, Kausala 3.12.
F-tytötJulkaistu: 14.01.2024 19.14

Tapahtumapäivä, Kausala 3.12.

Seuran pienimpien F-junioreiden pitkä odotus päättyi vihdoin ja ensimmäiset pelit olivat tosiasia. F-tytöt ovat harjoitelleet kerran viikossa reilun kymmenen innokkaan palloilijan ryhmässä, jossa nuorimmat ovat vasta eskari-ikäisiä ja vanhimmat 2.luokkalaisia. Yrityksen F-tyttöjä valmentavat Kerttu Ikonen ja Hilla Martikainen.

Yrityksen F-tytöt on sarjassa jaettu kahteen joukkueeseen. Sudet ovat tyttöjä, jotka ovat harrastaneet lentopalloa jo viime kauden ja joilla on kokemusta jo Tapahtumapäivien peleistä. Ketut sen sijaan ovat niiltä, joilla ei vielä ennen joulukuuta ollut pelikokemusta. Hienosti sekä Ketut että Sudet uskaltautuivat kentälle ja kolmen pelin aikana oppivat pelaamisesta varmasti paljon. Kaikille tuli onnistumisia ja rohkeimmat uskaltautuivat pisteiden jälkeen jopa tuulettamaan. Hienoa oli nähdä kaikki ne innokkaat läheiset katsomossa kannustamassa ja rohkaisemassa jälkikasvuaan hienon lajin pariin.

Tuloksia Tapahtumapäivistä ei julkaista, mutta oikeita kahden erän otteluja pelataan. Vastassa ensimmäisessä tapahtumassa olivat joukkueet Valkealan Kajosta ja Haminan Arsista

Sudet; Pihla, Elli, Eevi Ä, Emma ja Heini

Ketut; Aada, Iina K, Hilma, Emma-Leena ja Tinja