
Vihdoin pääsivät avaamaan kautensa myös Yrityksen U20- tytöt, kun he matkasivat lauantaina Helsinkiin.
Ensimmäinen peli lähti käyntiin vähän nihkeästi, mikä oli odotettavaa näin kauden alussa. Peli kuitenkin lähti rullamaan ja EsLe A2 kaatui 2-0. Toinen peli PuMan A4-joukkuetta vastaan eteni hyvin ja voitto Yritykselle hyvällä peruspelillä 2-0. Kolmanteen peliin Korson Vetoa vastaan joukkue lähti hyvillä fiiliksillä ja ensimmäisestä erästä voitto tuli vaivatta. Toisessa erässä joukkue hieman nukahteli, mutta sekin kääntyi Yritykselle.
Viime kauden kahdesta U20-ikäryhmän joukkueesta on täksi kaudeksi tullut yksi. Vaikka tytöt ovat tuttuja keskenään useiden vuosien ajalta, ei yhteisiä pelejä ryhmällä ole ollut. Koko 15 tytön porukka laittoi kauden alussa kuitenkin parastaan ja palasivat reissulta selkeä turnausvoitto mukanaan.
Joukkueessa pelasivat; Oona Jalkanen, Matilda Linnala, Sara Kiukas, Saana Tapio, Enna Peltola, Teea Koskinen, Jenni Lahtela, Ronja Mäkelä, Iina Kokko, Sofia Hoikkala, Emilia Leivo, Anni Pokki, Bella Tatarintseva, Emma Parviainen ja Lotta Hyypiä. Valmentajana Katja Backman ja joukkueenjohtajana Heli Peltola
Turnauksen tulokset; https://tulospalvelu.lentopallo.fi/category/U20T!v...






| 03.11.2026 21.39 | U15-tytöillä kotiturnaus |
| 03.11.2026 21.35 | U20-tytöillä kauden avaus |
| 03.11.2026 21.30 | U11-tyttöjen joukkueet Ruokolahdella |
| 25.10.2026 19.08 | U17-tyttöjen kauden avausturnaus Helsingissä |
| 12.10.2026 21.31 | U11-tyttöjen kauden avaus kotihallissa |
| 12.10.2026 21.27 | U15-tytöt Salpakankaalla |